Terveisiä ansiomerkkitoimikunnasta

Tässä taannoin lupauksenantotilaisuudessa - taitaa sitä olla jo muutama jäänlähtö Oulujoessa vierähtänyt - katselin oululaisen lippukunnan "aikuisia" partiolaisia, jotka saivat jotain hienoa. Kaikki onnittelivat ja kehuivat - jonkun merkin saivat.

Vähän myöhemmin ymmärsin, että nuoret olivat saaneet Mannerheimin soljet. Oma partiopolkuni jatkui toisessa lippukunnassa, mutta sama perinne jatkui sielläkin. Vuosittain vähän jo odotimme, että kuka saa tänä vuonna Mannerheimin soljen, Pyhän Yrjön soljen, Louhisuden tai Collanin soljen - vai saako kukaan.

Aikanaan sitten tuli omakin vuoroni saada Pyhän Yrjön solki - tuntui hyvältä saada kiitosta tehdyistä hommista. Paras palkka oli kuitenkin ollut ystävien ja nuorten kanssa viettämäni aika, sekä yhdessä tekeminen. Ansiomerkki on ollut kiitoksena mukana koko myöhemmän partiopolkuni.

Kuvassa kaksi ansiomerkin saajaa loistaa yhdessä auringon kanssa piirileiri Pilkkeellä.

Sittemmin olen saanut olla osallisena kahden piirin alueella nuorten sekä onneksi myös vanhempien partiolaisten muistamisessa - kiitos on aina paikallaan, mutta on myös ollut mukava voida antaa jotain konkreettista muidenkin nähtäväksi, tehdystä työstä.

Onneksemme jokainen meistä on voinut osallistua omalla - niin isolla kuin pienelläkin -panoksellaan partion toteuttajana paikallisella, piirin sekä SP:n tasolla. Välillä panokseni on ollut lippukunnanjohtajana tai akelana/sampona toimimista lippukunnan eri pesteissä, välillä piirin pesteissä ja aina välillä "vain"  äitinä olemista - kaikki omalta osaltaan yhtä tärkeitä. Onneksemme myös ansiomerkkijärjestelmämme mahdollistaa kiittämisen eritasoisista partiotehtävistä ja eri pituisista partiopoluista. Se vain pitää meidän niissä tehtävissä, joilla on mahdollisuus vaikuttaa seuraaviin saajiin, tulee muistaa, etteivät kiitokset eivätkä ansiomerkit tule itsestään. Meidän tulee myös tehdä osamme niiden myöntämiseksi.


Partiovasemmalla,

Kaisu
ansiomerkkitoimikunnan jäsen

Lippukuntaryhmän syvin olemus Ruoktulla

Luottibloginakki napsaa tässä kuussa allekirjoittaneen suussa. Omassa keittiössä on mukava muistella etenkin mennyttä Partiotahtia, joka lappilaisten suurimpana vuosittaisena tapahtumana helmikuun lopussa järjestettiin, ja miettiä miten oma luottispolku on tämän nakkikeiton äärelle johtanut. Siis kirjaimellisesti. Ajattelin, että blogin kirjoitus sujuisi rouheammin, jos virittäytyisin partio-tunnelmaan ja kokkailin päivälliseksi tuota leiriherkkua.

Viikonloppuna kokoontuivat paitsi kaikki muut noin 500 partiolaista, myös suuri osa minun lähintä luottispoppootani Lippukuntaryhmää. Lippukuntaryhmä on vanhojen Alueen ja Koulutuksen yhteensulautuma, ja jonka riveistä löydät vaikkapa Akela- ja Sampokurssin pyörittäjät tai piirin tapahtumien Kaatajaisten järkkäilijät. Osa pyöri Ruoktulla tapahtuman pääjehuina, osa omien partiolastensa kanssa tapahtumapisteillä, osa kouluttamassa tai houkuttelemassa kouluttautumaan uusia partionjohtajia, mutta kaikki kokoontuivat KahvilaAlueeseen ainakin jossakin vaiheessa viikonloppua.

KahvilaAlue on perinteisesti ollut juuri LPKR:n organisointivastuulla kuten myös kahvilassa järjestetty johtajatapaaminen. Suita makeutettiin vohveleilla ja ajatuksia kirkastettiin kuumien kahvikuppien äärellä. Taisi paistourakassa porukan pojilla Hekalla ja Terolla muutama hikipisarakin virrata. Sen verran nopeaa tahtia vajaa 20 litraa taikinaa muuttui korkeiksi vohvelipinoiksi lautasille. Parhaan viihdykkeen tarjosi pellolainen teatteriseurue, jonka esityksestä kävi ainakin se selväksi, että ensi kesän SE JUTTU on Vaile-leiri kesäkuussa. Onhan se Roihukin kova, mutta sanopa, että joku järjestää leirin jossa on K-22 ikäraja. Voi onnea, kun pääsee harjoittelemaan etukäteen niitä pukkisolmuja, jotka paperipartioidessa ovat jääneet vähiin, ennen kuin niitä pitää lasten kanssa askarrella kesän loppupuolella Finnjamboreella.

Oma luottispolku on mutkitellut nyt nelisen vuotta niin, että solmujen tekeminen on osittain meinannut unohtua, mutta GoogleDriveä, Skypeä ja Doodlea olen viimeinkin oppinut suurinpiirten käyttämään. Samoin ovat tulleet tutuksi ne mahtavat tyypit, joita luottishuivi kaulassa voi nähdä tapahtumissa pörräämässä. Onpa tullut tehtyä yksi loikkakin alueohjaajasta koulutuspuolelle ja huomattua, että partioperheen koko on todellakin ääretön. Se kahdeksanvuotiaana saatu lippukuntahuivi taitaa aina olla se rakkain, mutta lähes samanlaisella hartaudella olen piirihuivianikin vaalinut, vaikka sitä ei pesukielto koskekaan.

Terveisin,

Sini Kurki

lippukuntaryhmän jäsen, monimuoto-pjpk-vastaava

Kuva: Anna Enbuske

Luottisterveisiä viestintäryhmästä!

Viime kesän Loimu-piirileirillä koin erilaisen partiokokemuksen. Erilaisuutta ei ollut se, että pystyin osallistumaan vain muutaman päivän alkuleiristä (eihän sitä aina kaikkiin tapahtumiin pääse mukaan). Erilaisuutta oli se, että pystyin leiriltä lähdettyäni seuraamaan tapahtumia ja tunnelmia kätevästi blogiteksteistä, Facebook-päivityksistä ja Instagramin kuvista. Näistä sai tarpeeksi virikkeitä, että leirin tunnelma jatkui vahvasti leiriporttien ulkopuolellekin. Syksylläkin vielä leirivideosta sai hyvin mielenvirkistystä ja iloa. Hyvä esimerkki oivasta partioviestinnästä, kiitos vielä Loimun väsymättömille viestijöille!

Toimin vuoden 2011 aikana nykyisten nettisivujen sunnittelu- ja toteutusryhmässä ja siitä sitten siirryin vastaamaan nykyisten nettisivujen ylläpidosta. Täytynee tunnustaa, että ennen tätä projektia ja pestiä en tiennyt html:stä tai wordpressistä paljon mitään, mutta matkan varrella on tullut opeteltua ja nyt tiedän muutaman rivin enemmän. Tekemällä oppimista parhaimmillaan : )

Nyt on tullut aika uusia piirin nettissivut. Viisi vuotta on aika pitkä aika teknologiankin maailmassa. Uudistusprojekti on tällä hetkellä tiedonkeruu- ja suunnitteluvaiheessa. Joten vastailehan kiltisti, jos vaikka Ruoktu-partiotahdissa tulee eteen nettisivuaiheisia gallupeja. Tavoitteena on käytettävämmät, selkeämmät, modernimmat ja kaikin puolin paremmat sivut. Kaikki mielipiteet ja tiedonmurut tuovat siis uusia nettisivuja lähemmäs tätä tavoitetta.


Terveisin,

Matti Silveri
viestintäryhmän jäsen, nettisivuvastaava

Luottisterveisiä Tammiluistosta!

Näin se pärähti käyntiin Niilo Anteron viides vuosi piirihuivi kaulassa. Paljon on muuttunut vuosien varrella, mutta nyt muutoksen tuulet tuntuvat puhaltavan ennätyksellisen voimallisesti. Tuntuu aika oikeutetulta pohdiskella tässä tekstissä muutosta, siis sitä mystistä prosessia siinä perinteisen ja uuden välissä. Onhan tämä blokikin uusi (ja hieno).

Joka vuosi Lapin Partiolaisten luottamushenkilöt, tuttavallisemmin luottikset, kokoontuvat Tammiluistoon viikonlopuksi pohtimaan menneitä, suunnittelemaan tulevia ja nauttimaan hyvästä seurasta. Pari viikkoa sitten suunnatessani Rovaniemen Ruikkaan luistelemaan mielessä olivat niin vanhat kuin uudetkin kuviot. Ensinnäkin olin perinteikkäät 14 tuntia myöhässä ja kuskinani oli luottistoveri, johon olen tutustunut varmaan joskus teininä. Toisaalta vieressä istui aivan tuore tuttavuus jokeltelemassa turvaistuimessaan ja Ruikassa olisi edessä parikin uutta pestiä, uudet piirinjohtajat ja -hallitus.

Ounasteluni vanhan hyvän ja uuden jännän kutkuttelevasta sekoituksesta osui aika hyvin oikeaan. Perinteitä päivässä edustivat muun muassa loistava aamupuuro, mahtava luottisporukka ja piiritoiminnan peruskysymys: kuinka me voimme parhaiten tukea juuri lippukuntia? Uutta ja ihmeellistä oli ainakin yllätysvieras Jukka Hakolan dialogikoulutus, jossa käsiteltiin palautteen antoa, hyvinvointia ja kiittämistä sekä SP:n piiriuudistus, joka varmasti kohta heiluttelee itse kunkin luottiksen huivia suuntaan tai toiseen.

Myös ihmiset ovat vaihtuneet viime aikoina huimasti. Pestikeskustelussa jouduinkin kysymään että "ketäs tähä mejän ryhmään nykyään kuuluu?" Paikalle kokoontunut joukkio edustaa uuden ja vanhan harmoniaa jo itsessään. Osan kanssa on tuntenut omista nimenantojuhlista asti ja toisten nimet joutuu vielä lunttaamaan Facebookista. Joku on ollut luottis pidempään kuin minä olen osannut lukea ja joillekkin tämä on ensimmäinen Tammiluisto. Silti, tai juuri siksi, jokainen oppii toisilta jotain uutta koko ajan.

Luottisporukka on yksi syy siihen, että en näe uutta intoa ja vanhaa osaamista vastakohtina. Ne eivät estä toisiaan toteutumasta ja sopivasti yhdistettynä ovat enemmän kuin osiensa summa. Itse nautin muutoksesta. Tuoreet tehtävät, tyypit ja ajatukset laittavat itse kunkin kurkistamaan oman laatikkonsa ulkopuolelle. Siellä ulkopuolella on joka kerta jotain opittavaa.

Alun kielikuva muutoksen tuulista on siltä osin kuvaava, että uudet ajattelutavat monesti ravistelevat ja voivat olla haastaviakin. Pitää kuitenkin muistaa että kovakaan myräkkä ei pysäytä sinnikästä kulkijaa, mutta myötätuulessa on aina kevyt ja mukava kulkea. Tuuli myös puhdistaa ilmaa ja puhtaassa ilmassa ajatus tunnetusti juoksee hyvin.

Minä lähden partiovuoteen 2016 happirikkaassa ilmassa ja ajoittain puuskittaisessakin myötätuulessa. Toivottavasti hyvää tuulta riittää kaikille muillekin sitä kaipaaville.


T. Niilo "Nipsu" Karjalainen

piirin ohjelmaryhmän varapuheenjohtaja

#lautsikkaboy